lauantai 18. elokuuta 2012

Graffitia tekemässä

Viime tiistaina kokoonnuimme kesätauon jälkeen kässämarttojen kanssa neulegraffitin kokoamisen merkeissä. Paikalla oli parikymmentä henkilöä, jotka toivat mukanaan virkattuja kukkia ja neulottuja tai virkattuja tilkkuja. Lopulta materiaalia oli sellainen kasa, että totesimme että tarvitsemme toisen puun. Ja nyt meillä on kaksi puuta - hyväksi onneksi ensimmäisen puun viereiseen puuhun oli tullut peruutus joten meillä on kaksi vierekkäistä puuta.

Kässämartoilla oli neulegraffitissa kaksi kantavaa ajatusta: tehdään kukkia ja käytetään mahdollisimman paljon kierrätysmateriaalia.  Ensimmäisen puun nimi on "Kierrätyskukkia" ja toisen puun "Annetaan kaikkien kukkien kukkia". Materiaalina on langan lisäksi matonkudetta, videonauhaa, kahvipussi- ja muovipussisuikaletta.

Tulevana tiistaina 21.8. kässämartoilla on ylimääräinen tapaaminen graffitin kokoamista varten. Tapaamme klo 17.30 alkaen Marttakeskuksessa, Lapinlahdenkatu 3 (alaovella on tieto, missä kerroksessa kokoonnumme). Mukaan voi tulla, vaikka ei olisi ollut mukana neulegraffitin aikaisemmissa vaiheissa. Uutta materiaalia (tilkkuja tai kukkia) emme sen sijaan pysty ottamaan enää kovin paljon vastaan.

Graffitit ripustetaan paikoilleen lauantaina 25.8. Vanhaan kirkkopuistoon ja ne ovat esillä noin kuukauden ajan.

Alla muutama viime tiistaina otettu kuva. Emme paljasta vielä tässä vaiheessa ihan kokonaan, miten puut aiotaan koristella - pitäähän sitä jotakin yllätystä olla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti