lauantai 31. lokakuuta 2015

Marraskuun kässäkahvilassa karjalaista neuleperinnettä


Marraskuun kässäkahvilassa tutustutaan suomalaiseen neuleperinteeseen. Pia Ketola, yksi Sukupolvien silmukat –kirjan tekijöistä, tulee kertomaan meille karjalaisesta neuleperinteestä ja opettaa tekniikan, jossa kiinteillä ketjusilmukoilla virkataan joko yksivärisiä tai kuvioituja lapasia.

Jos haluat kokeilla tekniikkaa, ota mukaasi 1-2 väriä villalankaa ja lankaan sopiva virkkuukoukku.

Marraskuun kässäkahvila on tiistaina 3.11. klo 17.30-20. Ilta pidetään Marttakeskuksessa osoitteessa Malminrinne 1 b, 7.krs (alaovella summeri Marttaliiton kokoustilaan).
Kässäkahvilan osallistumismaksu on 2 euroa, joka sisältää kahvi- ja teetarjoilun, opetuksen ja jaettavan materiaalin. Kahvin ja teen lisäksi ei ole tarjolla muuta. Pyydämme ottamaan mukaan oman tee-/kahvimukin.

Kässäkahvila on avoin kaikille kiinnostuneille, eli ei tarvitse kuulua marttoihin osallistuakseen.

Kirja sisältää yli 30 kansanomaista sukkaa ja lapasta 1700-luvulta 1940-luvulle. Museoihin arkistoidut, taidokkaat, ohuesta langasta tehdyt sukat ja lapaset ovat saaneet nykyaikaan sopivat ohjeet, joissa silmukoiden ja kuvioiden määrää on maltillisesti vähennetty. Ohjeet vaihtelevat helpoista hyvinkin vaativiin kirjoneuleisiin.

Ohjeet on ryhmitelty kokonaisuuksiksi, joihin on liitetty sukkiin ja lapasiin liittyviä tarinoita ja taustatietoa. Niiden avulla lukija pääsee tutustumaan sukkien ja lapasten merkitykseen karjalaisten esiäitiemme elämässä. Taustatietoja on tarkasteltu käsityöharrastajien näkökulmasta, eikä niitä ole tieteelliseltä pohjalta tutkittu.

Kirjan työryhmään kuuluvat Pia Ketosen lisäksi Eija Bukowski, Leena Kokko, Anne Bäcklund ja Sari Suuronen

maanantai 12. lokakuuta 2015

Hyvää tekemässä


Hyvpistelymuhvit voivat olla vaikkapa eläinaiheisia. Nämä muhvit menivät Lastenklinikalle toimintaterapiakäyttöön.

Uudenmaan Marttojen sadonkorjuujuhlassa esiteltiin vapaaehtoismarttailua. Kässämartat olivat paikalla Tanja, Lean ja Pirjon voimin ja teemana olivat hyväntekeväisyyskäsityöt. Esittelimme erilaisia kampanjoita, joissa kässämartat ovat tai ovat olleet tänä vuonna mukana.

Tässä ohjeet kaikille vielä kootusti:

Virkatut vihannekset ja hedelmät päiväkoteihin

Myssyt keskosille

Hypistelymuhvit (koulutusaineisto, tekijät Maaret Weide ja Pirjo Kukka)

Neuleet turvapaikanhakijoille (ohjeet martat.fi-sivuilta)

Voit osallistua suoraan marttojen ja SPR:n käsityöhaastekampanjan (lapasia, myssyjä, sukkia jne) kautta, katso alla ohjeet.

Lähetä tai vie neuleet lähimpään Punaisen Ristin Kontti kierrätystavarataloon. Kontti-tavarataloja on Espoossa, Joensuussa, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Porissa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. http://kontti.punainenristi.fi/tavaratalot
SPR toimittaa käsityöt eteenpäin vastaanottokeskuksiin!
Kirjoita kirjekuoreen/pakettiin/kassiin "Marttojen neuleet turvapaikanhakijalle".
Neulo sukkia (miesten sukista suurin pula), pipoja, lapasia, kaulahuiveja.
  1. Neulo lämmin käsityö martan rakkaudella.
  2. Liitä valmiiseen käsityöhön viesti, esim. pahvilappu, johon voit kirjoittaa oman nimesi ja halutessasi tervehdyksen martalta. Laita tervehdyksesi suomeksi ja englanniksi, jotta turvapaikanhakija saa maistiaisen suomen kielestä! Esimerkiksi näin: [Toinen puoli:] "Tämän neuleen teki Martta. ♥ Tervetuloa Suomeen!" [Toinen puoli:] "This knitting is made by Martta. ♥ Welcome to Finland!"
  3. Kirjoita kirjekuoreen/pakettiin/kassiin "Marttojen neuleet turvapaikanhakijalle". 4. Lähetä tai vie neuleet lähimpään Punaisen Ristin Kontti kierrätystavarataloon. SPR toimittaa käsityöt eteenpäin vastaanottokeskuksiin!
Neuleita kerätään ainakin vuoden loppuun saakka. Keräystä jatketaan 2016, mikäli tarvetta on.

Voit myös osallistua Facebookin ryhmässä (ei tarvitse olla martta), jossa Yhteismaa ja SPR tekevät sukka-kampanjaa. Yhteismaan facebook-tapahtuma on Kudo villasukat turvapaikanhakijalle.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Muhun kirjonta

Syyskuun kässäkahvilassa oli aiheena Muhun kirjonta. Aihe houkutteli paikalle nelisenkymmentä marttaa tai wanna-be-marttaa, ja illan aikana kokeiltiin innolla kirjontaa.

Muhun kirjonnasta on tehty näyttäviä kirjoja; oma suosikkini on Leida Kirstin Muhu Tikand. Googlen kuvahaulla hakusanoilla "muhu tikand" tai "muhu mustrid" löytyy valtavasti kuvia toinen toistaan kauniimmista kirjonnoista.




Yhdeltä martalta löytyi näin hieno neulatyyny